Etusivu
Tilamme sijaitsee Pirkanmaalla, Ikaalisissa. Emolehmien pito aloitettiin 2007, jolloin luovuimme maidontuotannosta. Ensimmäiset emolehmät saapuivat tilalle helmikuussa 2007. Osa emoista on vielä risteytysemoja, mutta valtaosa on puhdasrotuisia simmentaleja. Tavoitteenamme on jalostaa puhdasrotuinen ja laadukas simmentalkarja. Karjan koko on tällä hetkellä n. 20 emolehmää.
Kaikki hiehot/emot keinosiemennetään ja ne poikivat tasaisesti ympäri vuoden. Alkionsiirroilla pyrimme saamaan uusia sukulinjoja, jonka lisäksi olemme ostaneet eläimiä hyvistä karjoista. Jalostustavoitteisiimme kuuluu syntymänupous ja pienet syntymäpainot, mutta hyvät päiväkasvut.
Tilamme kuuluu Nasevaan ja eläinten hyvinvointi on meille tärkeä asia. Lämminpihatto mahdollistaa eläinten vapaan liikkumisen ja ulkoilun ympärivuoden